Sijoittamisen lyhyt oppimäärä

Sijoittaminen ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nyt. Verkkopankit tarjoavat sijoittamispalveluja rahastoihin, tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan ennen ja apua löytyy varmasti ensimmäisten sijoitusten tekemiseen vaikkapa ilmaiseksi. Se on siis helppoa, mutta yksi asia ei ole muuttunut miksikään. Onnistuminen sijoittamisessa on edelleen yhtä haasteellista aloittelijalle kuin se on aina ollutkin.

Tiedon hankkiminen on kuitenkin todellakin helpompaa, kiitos internetin – ja tieto on valtaa. Tiedon avulla sijoittamisesta tulee helpompaa ja onnistumisesta myös, mutta tieto pitää myös ymmärtää.

Seuraamisen arvoisia menestyneitä sijoittajia ja yrittäjiä

Jos haluaa seurata menestynyttä sijoittajaa, kannattaa seurata mitä Warren Buffett tekee. Hän on yksi maailman rikkaimmista ihmistä ja sen hän on saavuttanut järkevällä sijoittamisella. Buffett etsii osakkeita, joiden hinnat on painettu turhan alas niiden todelliseen arvoon nähden. Kun osakkeiden todellinen arvo paljastuu muillekin, hinnat nousevat. Buffetin on sanottu sijoittavan yrityksiin, joita hän itsekin ymmärtää. Siksi kannattaa käyttää myös omaa tietotaitoa siitä alasta, johon on sijoittamassa.

Toinen seuraamisen arvoinen henkilö on Amazonin entinen johtaja Jeff Bezos. Päinvastoin kuin monessa muussa yrityksessä, Amazonin osakkeiden arvo kohosi hurjalla tahdilla koronaviruspandemian aikana. Ne jopa kaksinkertaistuivat tuolloin. Vuonna 2021

Amazonin tammi–maaliskuun nettotulos kolminkertaistui edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Yrityksen liikevaihto kasvoi jopa 44 prosenttia. Vuoden 2021 tammi-maaliskuun tulos oli yhtiön historian paras.

Osakemarkkinat, osakkeet, arvopaperit – mitä ne ovat

Usein kuulee sanan “osakemarkkinat”. Se on paikka jossa myydään arvopapereita, jotka ovat lähes aina osakkeita. Osakkeet taas ovat osuuksia julkisista firmoista, joita sijoittajat voivat omistaa. Osakemarkkinoilla myyjät kertovat haluamansa hinnan ja ostajat vastavuoroisesti sen hinnan, millä he haluavat ostaa. Tätä kaupankäyntiä seuraa pörssi, joka ilmoittaa kysynnän ja tarjonnan perusteella osakkeiden arvon.

Sijoittaminen on aina riskaabelia, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tärkeintä on kuitenkin varsinkin aloittelijoille pitää riskit minimissään. Kokeneet sijoittajat uskaltavat ottaa enemmän riskejä, sillä tällöin he voivat myös voittaa suuria voittoja.  Osta osakkeita, mutta ota myös selvää asiasta Sijoitusrahastot -verkkopalvelusta.

Riskit voivat olla monille liian suuria, jolloin monikaan ei halua edes aloittaa sijoittamista. Kannattaa kuitenkin pohtia, kannattaako rahat pitää pankissa, jossa ne hädin tuskin edes kasvavat korkoa. Kannattaisiko ottaa selvää ajan trendeistä ja siitä, mitkä yritykset kasvavat lähitulevaisuudessa ja ostaa näiden osakkeita?

Kun tällainen yritys on kannattava, se saa siitä voittoa ja positiivista tulosta. Tällöin yritykset maksavat tuloksesta siivun osakkeenomistajille. Tätä siivua sanotaan osingoksi. Osinkoa voidaan maksaa myös valtiolle, kuten suomalainen VR tekee. Osakkeita voi myös myydä, jos haluaa muuttaa sen takaisin rahaksi, ja mieluiten suuremmaksi rahaksi kuin se summa, millä osakkeen on ostanut. Osakkeen myymiselle voi olla erilaisia syitä, mutta on hyvä tietää kuinka niitä voi myydä mahdollisella voitolla.

Osakkeissa on kysynnän ja tarjonnan laki. Jos tarvetta on osakkeille, niiden hinta nousee. Jos taas yritys ei oikein ole saanut kunnolla aikaiseksi tulosta, voi hinta laskea. Vaikka hinta laskisikin nopeasti, ei välttämättä osaketta kannata ostaa päähänpiston vuoksi. Kannattaa aina ottaa selvää yrityksestä, jonka osakkeita ostaa. Pahimmillaan voi mielijohteesta ostaa konkurssiin kohta menevän yrityksen osakkeen. 

Parhaimmillaan yksinkertaista

Sijoittaminen voi olla parhaimmillaan yksinkertaista. Kuluja kannattaa tarkkailla, sillä ne voivat viedä tuotosta suuren osan pois. Sijoituksia kannattaa hajauttaa riskien minimoimiseksi. Kannattaa myös kohdentaa eri paikkoihin, kuten osakkeisiin, varmuuskassaan sekä korkojen sijoituksiin.   

Jos olet tehnyt sijoitussuunnitelman, kannattaa sitä noudattaa. Markkinat elävät koko ajan, mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi koko ajan tehdä muutoksia sijoituksiisi. Useimmiten tällaisessa tapauksessa voi mielijohteesta muuttaa suunnitelmaa kohtalokkaalla tavalla, joka voi kostautua hyvinkin äkkiä. 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.